Saimme tehtäväksi tutustua erilaisiin vaivoihin ja etsiä niihin sopivia hoitotuotteita. Tarkoitus oli vierailla apteekissa ja ottaa tuotteista valokuvat, mutta lupaa kysyessä tuli ilmi että siellä ei saanut valokuvata. Sain kuitenkin muuten tietoa kyseisiin vaivoihin ja niiden hoitotuotteisiin.
Varvasvälihautumat ja mahdollinen sieni-infektio: Hoitotuotteena voisi toimia esimerkiksi lamisil 1% emulsiovoide. Valmistaja on GlaxoSmithKline Consumer Healthcare A/S ja käyttötarkoitus on ihon sienitulehdusten hoito. Käyttöohjeena aikuisille ja yli 12-vuotiaille emulsiovoiteen levitys kerran päivässä tulehtuneelle alueelle. Ennen voiteen levitystä tulee iho-alue puhdistaa ja kuivata huolellisesti. Emulsiovoidetta levitetään ohut kerros tulehtuneelle iholle ja sen ympärille, hierotaan kevyesti. Vaikuttavana aineena toimii terbinafiini, joka vaurioittaa tulehduksia aiheuttavien sienten solukalvoa ja estää sen muodostumista.
Pykimä: Bepanthen voide 5% auttaa edistämään pienten iho- ja limakalvovaurioiden paranemista. Valmistaja on GP Grenzach Produktions GmbH. Voidetta levitetään ohut kerros kerran tai useammin päivän aikana hoidettavalle alueelle, voidaan käyttää aikuisille ja lapsille. Vaikuttava aine on dekspantenoli, joka edistää ihon paranemista.
Syylä: SyylEnd pen annostelukynää käytetään syylien poistoon. Valmistaja Meda OTC AB. Tuotetta käytetään kerran viikossa. Syyläkynän kärki asetetaan syylän päälle, painetaan kevyesti yhden sekunnin ajan ja toistetaan. Vaikuttava aine muurahaishappo, joka lävistää syylän ja kuivattaa sen.
Mahdollinen sieni-infektio kynnessä: Nailner kynsisienen hoitoaine 2in1 hoitaa kynsisientä ja samalla parantaa kynnen ulkonäköä. Valmistaja on Sirowa ja yhtä vaikuttavaa ainetta ei erikseen mainita. Tuote sisältää etyylilaktaattia, glyseriiniä, vettä, maitohappoa, resasetofenonia ja sitruunahappoa. Ennen hoitoaineen levitystä puhdistetaan kynnet ja kynsilakka. Levitetään infektoituneelle kynnelle kaksi kertaa päivässä neljän ensimmäisen viikon ajan. Tämän jälkeen levitetään kerran päivässä, kunnes tilalle on kasvanut terve uusi kynsi. Hoitoainetta levitetään kynnen ulkopinnalle ja näkyvälle alapinnalle.
Kuivat jalat: Flexitol moisturising foot cream on syväkosteuttava ja ravitseva hoitovoide erittäin kuiville jaloille ja säärille. Valmistaja on Stada. Voidetta levitetään tarpeen mukaan 2-3 kertaa päivässä jaloille. Ei alle 12-vuotiaille ilman lääkärin suositusta. Vaikuttavana aineena ainakin e-vitamiini ja urea, jotka tekevät voiteesta ravitsevan.
Känsä: Wartner känsäkynä annostelukynä on tarkoitettu känsien poistoon. Valmistaja on OmegaPharma. Käytetään kerran päivässä neljän päivän ajan, kovettunut iho kuoriutuu pois seuraavan neljän päivän aikana. Kynää pidetään kärkiosa alaspäin ja yläosaa kierretään hitaasti, annetaan geelin valua pensseliosaan 3-5 sekuntia. Laitetaan geeliä hoidettavalle alueelle ja annetaan sen kuivua 10-15 minuuttia ennen kuin puetaan päälle tai laitetaan kengät jalkaan. Voidaan käyttää aikuisille ja yli 4-vuotiaille. Vaikuttava aine on trikloorietikkahappo.
Levottomat jalat: Tähän vaivaan voidaan saada hoitoa reseptilääkkeillä, mutta esimerkiksi lisäravinteilla kuten magnesiumilla raudalla ja foolihapolla voi olla lieventävää vaikutusta. Ainakin näin apteekissa kerrottiin.
Rakennemuutokset, vaivaisenluu ja vasaravarpaat: Vaivaisenluuhun voi saada helpotusta comforsil isovarpaan oikaisijasta. Sen tarkoituksena on suoristaa ja korjata isovarpaan asentoa ja lievittää kipua isovarpaan tyvinivelessä. Estää varpaita puristumasta yhteen sekä niiden kääntymisen toisen varpaan alle tai päälle. Valmistaja Mill's Enterprises. Asetetaan 1. ja 2. varpaiden väliin, pestään oikaisija tarvittaessa vedellä tai miedolla käsisaippualla ja laitetaan siihen talkkia. Oikaisijan tulee olla oikean kokoinen (koot s,m,l). Ei vaikuttavaa ainetta. Vasaravarpaille suositellaan comforsil vasaravarpaan oikaisijaa varvaslenkillä. Se auttaa suoristamaan koukussa olevia varpaita oikeaan asentoon, voidaan vähentää painetta varpaiden päissä. Venyttää varpaiden alapuolista jännitettä sekä lievittää kipua myös jo jäykistyneissä varpaissa. Valmistaja myös Mill's Enterprises. Käytetään niin, että pujotetaan vahvistettu lenkki ongelmallisimman varpaan ympärille joka on yleensä 2. tai 3. varvas. Pestään vedellä ja tarvittaessa miedolla käsisaippualla, talkitaan kevyesti aina pesun jälkeen. Saatavilla eri kokoja (Oikaisija on oikeankokoinen, kun se ulottuu 2-4 varpaan alle). Ei vaikuttavaa ainetta.
Lähteet ja kuvat: https://www.yliopistonapteekki.fi/ ja Seppälän yliopiston apteekki, Jyväskylä

Kommentit
Lähetä kommentti